torstai 28. huhtikuuta 2016

Jännän äärellä

No huh huh. 

Nyt on lehtikuvaus ja haastattelu hoidettu alta. Tai no nyt, viime pe. Ja olihan se jännää.

Me tavattiin Nooran ja ihanan tiimin kanssa IPI kulmakuppilassa, jonne mä ajoin hikihatussa ja kauheissa paineissa työpäivän jälkeen. Joonas tuli Porvoosta julkisilla ja molemmat oltiin tyylikkäästi myöhässä. Onneksi ei varttia enempää kuitenkaan.

Mä oon kauhee jännittäjä ja suht ujo, vaikka sitä ei kyllä ulospäin huomaa. Sitä ujoutta siis. Jännittämisen huomaa kyllä kauheena puheripulina ja hikoiluna :D Pitääkin aina mainita kun nousee tuolilta, että nyt on perse märkänä. Haha.

Noh, eli kauhulla odotan kuinka järkyttäviä kuvia musta tuli. Joonas salee näytti hyvältä. Kuppilan ihmiset saattoivat näyttää järkyttyneiltä, huvittuneilta tai jopa vittuuntuneilta. Mut minkä ihminen luonnolleen voi. Täytyy sanoa, että oli ehkä hienoin kahvila missä olen koskaan käynyt. Meen todellakin uusiksi hetikun pystyn <3  

Tapaamisen jälkeen ajettiin tulevan kämpän ohi ja mietittiin tulevaa elämää. Se tuntuu niin hienolta, että ei voi käsittää. Koko juttu tuntuu vieläkin joltain unelta. Ja tällä kertaa se ei oo painajaista.

Noora ihanainen nainen, lähetti mulle tulevan kämppäni pohjapiirrustuksen. Itse asuntoa, en ole päässyt näkemään vielä sisältä, sillä se on vielä rempassa. Mutta luotan kyllä, että Noora ja koko tiimi tulee tekee mahtavaa duunia ton kanssa. 

Kallion  elämä. Kaikki mitä sä tuut olemaan. Kaikki mitä mä tuun olemaan. Kun vaan avaan mun kovan kuoren ja päästän valon sisään.

Lisäisin tähän ihanan kuvan kulmakuppilasta, jossa siis oltiin, mutta en muistanut sitä napata. Mutta googlatkaa ja ihailkaa ite <3

PS. Meidän piti kuvata siis ulkona, mutta keli ei antanut periksi. Kahvila on ni kaunis kyllä, että kuvat on ainaki siltä osalta enemmän ku jees. 





torstai 7. huhtikuuta 2016

NOOONNIIIII!!!! Tästä se alkaa...

NONNI!!! Nyt se alkaa...

Herranjestas! Miten voikin naista jännittää. Mutta eipä jännittäny kauan, koska olipa niin ihania naisia mua vastassa SATON toimistolla, että! Tuntu, jopa siltä, että kuuluu joukkoon. Ihana tunne. Höpöttäjänä ja äärimmäisenä energiapommina se on toisinaan vaikiaa. Mutta nämä naiset tekivät minulle olon, että nyt on hyvä <3 

Elikkäs, menin vierailemaan SATOlla ja katottiin vähän eteenpäin kämppäjuttuja. Tiedossa on nyt ainakin alustavasti talo ja katu missä tulen asumaan. Puhuttiin myös yleisesti, että mitä mulla olis toiveissa ja muutenkin höpöteltiin niitä näitä ja kerroin mun fiiliksiä voitosta. Tuntu, että vasta nyt mä alan kunnolla tajuamaan, mikä aarre mulla on käsissä. Mikä kokemus, mikä mahdollisuus! Ja mähän otan tästä kaiken irti. Ja enemmän...

Tänään SATOn facebookkiin ja instagramiin on ilmestynyt minusta varsin imartelevia ja suloisia kuvia, ja niistä todellakin välittyy se tunne, mikä mulla oli ja on. Riemu ja kiitollisuus! :)
Ihan sama, jos kaksari ja jykevä leukani tulee esiin. Sehän olen minä! :D

Noh, ja jatketaan!

Puhuttiin myös sisustuksesta ja siitä, että mitä sinne mahdollisesti saatais. Olin heti innoissani, koska sain ite koota vähän ideoita, että millaisen sisustuksen mä haluaisin ja miltä mä haluaisin, että mun unelmien kesäkoti ja Kallion escape kuhertelumesta näyttäis. Ja mähän haluan, just sitä mitä mulla ei oo koskaan omassa kodissani ollu. SELKEYTTÄ xD

Mähän olen tunnetusti hamstraaja ja retron kerääjä. Mikä ei ole huono.  Kaikki mun kämpässä on tyyliin käytettyä, muutamaa hassua esinettä lukuunottamatta. Mutta olen kuitenkin aina salaa haaveillut, että jonakin päivänä mulla on sellainen harmoninen ja rauhoittava koti. Missä on vähän, mutta tarpeeksi.

Ryhdyin heti tuumasta toimeen kotiin päästyäni ja tein tälläisen ihanan suunnitelman, jonka nyt myyn kivasti Nooralle ja satokodeille, että tällä lähtee! Ikea vois olla ihana ja lähtee tähän myös matkaan. (VINK VINK!) Mutta ennen sitä katsotaan miltä kotonani näyttää nyt! :) Että tulee se kontrasti mahdollisimman hyvin esiin! Muahahhaha.

ENSIN VÄHÄN OLKKARIA:


Eikö tanko oo aina ehdoton! PS. Imurointi jäi välistä!

Lumi rikkoo sääntöjä.

Siis, rakastan!

Asa -69 <3

Lumin paratiisi.
Ja siirrytäänkö vaikka tietokonehuoneeseen!


Joka näyttää nykyään vähä paremmalta. Mut jes, puut! <3
Katotaan makkarin ihanaa peilipöytää vähä, jookos!
 
Moi makkari. Hyvästi vinyylit <3

Makkarin taulu heijastuu kauniisti <3

Ja fiilistellään hassuilla matoilla, koska MUSA! <3


Vinyylit on aina jees!

Ja mennään käymään jättipartsilla, mikä on edelleen täysin vaiheessa, mut nykytilanteessaan vähän söpömpi kuitenkin.


Ikuisesti vaiheessa - partsi.

Lumi kattelee maailmaa.

Ja kun me ollaan nähty tää tyyli. "Tyyli" mitä mun kämppäni tällä hetkellä edustaa hypätään hulluina mun tekemään "Katja Kalliossa"-kämppäsuunnitelmaan ja toivotaan, että satokoditkin ihastuu tähän <3

Ja hei, mä tein tän vartissa! Antakaa armoo :P 


JA NYT!!!

Nyt saa kommentoida, tutut ja tuntemattomat! Saa seurata, saa follata ja saa liittyä mun seuraan, kun mä jatkan mun Kallio elämäni valmistelua <3

INSTASTA: @katyghurl & tietty täällä blogissa! Mitä tuun pitää todella AKTIIVISENA! 

Kalliossa nähdään <3

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Katja Kalliossa...

Kun sä saat soiton, että oot voittanut kämpän Kalliosta kesäksi ja unelmointi voi alkaa...

Kun sun mielestä on hyvä idea kirjoittaa siitä, että muistikuvat säilyvät...

Tää on Katja Kalliossa...