maanantai 20. kesäkuuta 2016

Moi uusi ja tuntematon.

Mä oon hämmentynyt. Ja vähän peloissaan.

Ja kaikkea muutakin. Mutta eikö ihminen ookin kaiken suuren ja jännän äärellä? Siis hukassa.

Pääsin vihdoin Kuusamosta takaisin Espooseen ja sain rakkaan äitini ja siskoni luokseni käymään. Mukana tuli tietenkin myös suloisin kummipoikani Mauno.

Päätimme mennä aurinkoisena perjantaina vierailemaan Kalliossa. Kyllä oli mieluinen paikka myös perheelleni. Ihanaa, et tykkäsivät yhtä paljon kuin minäkin. Käytiin kävelemässä Tokoinrannassa ihan vaan vahingossa ja päiviteltiin kaikkea uutta ja ihanaa!

Ihana Tokoinranta <3


Tänään ajattelin mennä ensimmäistä kertaa Kallioon yöksi.

Ja kuten alussa kirjoitin olen vähän peloissani. Miksi? En itsekkään tajua. 

Eniten minua pelottaa yksinolo ja juurikin se tuntematon. Ja joka kerta kun mä pusken itteni mun mukavuusalueen ulkopuolelle mä tunnen oikeesti eläväni. Joten ihanaa! Niinhän minä siis teen. 

Kämpässä ei ole televisiota, eikä siellä ollut musiikkiakaan, joten vein sinne oman rakkaan 80-luvun radioni, koska en osaa olla hiljaisuudessa liian pitkään. Ajatukseni menevät toisinaan liian raskaiksi käsitellä.

Mutta Kalliossa ajattelin kuitenkin kuunnella enemmän hiljaisuutta ja itseäni kuin musiikkia. Onneksi soittimen nostalginen rahina luo vaan fiilistä.

Tässä vielä pari kuvaa mun silmieni läpi.

Nähdään pian rakas koti <3

Fiilistelyy.

Oh.

Mä rakastan näitä ovia.

Mauno tykkää matosta.

Tää näkymä. Tää ikkunalauta.

Lepoo. Äiti, Mauno ja sisko <3

Niin kiva toi jotenkin.

Rakas äiti<3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti